Tässä se nyt oli, kesä nimittäin, ja mitä minä tein? Jeps, töitä. Tuuli puhalsi rajusti ja hevosten harja ja hännät hulmusivat. Ne kököttivät laitumella lähekkäin, ja aina välillä jokunen vesipisara putosi niiden niskaan. En kuitenkan laittanut kenellekkään sadeloimea, kyllä kai ne ponit nyt jonkun tipan kestäisivät. Linnoittauduin satulahuoneeseen ja unelmoin. Unelmoin aurinkoisista rannoista, jäätelöstä ja huippu hotelleista. Olin juuri pääsemässä siihen vaiheeseen, jossa kaunis lomailija (eli minä) astelee upeasti pukeutuneena kaupungilla, kun Emppu rymisteli haaveisiini.
- Nellaaaaaa! Missä mun kynä ooooon? tallinomistaja hermoili.
- Mhhh...
- Nella hei! Mä annan sulle potkut, jos et nyt auta mua! Emppu uhkaili.
Ponnistin ylös lattialta ja annoin katseeni kiertää huonetta.
- Tossa pöydällä se on! Missäs muuallakaan? hymähdin.
- Kun mä muistin, että vein sen kotiini, mut se jäi vissiin sitten tänne... Emppu mietiskeli.
- Terävä havainto! sihahdin.
- Lomaa kaipaat vai? Emppu kyseli.
- Nooo, sinne päin, myönsin.
- Mulla on tuolla ylhäällä jätsikiä, Emppua totesi ja niin me juoksimme peräkkäin rappuset ylös pirttiin.

Vietimme sinä päivänä oikein kunnon "lomaa". Söimme jäätelöä, juttelimme ja kuuntelimme musiikkia. Päätimme tehdä hevosten liikutuksestakin rennomman session, joten irtohypytimme niitä ja köpöttelimme ilman satulaa. Minä ratsastin mielelläni maneesissa, mutta Emppu olisi tahtonut kentälle. Onnistuin kuitenkin suostuttelemaan pomoni maneesiin, ja siellä olikin huonolla kelillä ihan mukavaa. Enpä minä taida sittenkään heti lomaa tarvita, tallilla saa kuitenkin olla heppojen kanssa, joita tulisi lomalla iso ikävä!

Aurinko pilkisteli metsän takaa ja puut loivat pitkiä varjoja tallia kohti. Olimme käyttäneet Nellan kanssa koko iltapäivän estekaluston pesuun ja tallin siistimiseen. Kentän aidatkin olimme kuuranneet. Tallin hevoset seisoivat laitumella ja jauhoivat heiniä silmät ummessa. Nella nojasi kentän aitaan ja katseli ympärilleen.
- Tänne kelpaa leiriläisten tulla, nainen kehaisi.
- No, kyllähän tämä ihan kiva paikka on. Harmi vaan, että leiriläisiä on vain kaksi, virkoin.
- Mutta sittenhän sulla on helpompaa ja pystyt keskittymään jokaiseen enemmän, Nella opasti.
- Niinpä kai, puuskahdin.
Leirille olivat tulossa vain Peten hoitaja, Nilla, ja serkun tyttöni Gabriella, eli Giga. Giga tuli Ponnariin ensimmäistä kertaa, ja minua jännitti nähdä hänet. Mutta ehkä se sujuisi. Niin, ehkä...

Viisi minuuttia myöhemmin tallinpihaan kaartoi tutun näköinen auto. Ovesta ulos hyppäsi Nilla ja kuskin paikalta esiin putkahti Viola. Nainen otti takapenkiltä muutaman kassin ja ojensi ne tyttärelleen. Nilla roikotti kassejaan yhä käsissään, kun auto kaasutteli pois pihasta. Lähdin kävelemään tyttöä kohti, joka huomattuaan minut heilutti kättään.

- Valmis leirille? kysäisin.
- Jeps! Kuinka paljon meitä on tulossa? Nilla touhotti.
- Vain sinä ja Giga, totesin.
- Giga? Nilla kysyi.
- Gabriella, serkun tyttöni, selitin.
Nella maleksi luoksemme ja jonkin nurkan takaa syöksyi Doni häntä heiluen. Nilla pudotti kassinsa maahan ja kiirehti tervehtimään koiraa.
- Mitä poika? Mitä kuuluu? Häh? Onko kivaa? Nilla leperteli ja silitteli koiraa.
Samassa pihaan kaartoi toinen auto, joka oli kiiltävän punainen. Ovesta ulos astui musta tukkainen tyttö, arviolta 10-vuotias.
- Gabriella! hihkaisin ja kiirehdin halaamaan tyttöä.
Giga seisoi paikoillaan vaivaantuneen näköisenä ja mumisi jonkin laisen tervehdyksen. Seuraavaksi kiirehdin halaamaan serkkuani Iinaa, joka oli myös astunut autosta ulos. Iina nauroi ja halasi takaisin. Sitten hän pyörähti ympäri ja ojensi autosta ison matkalaukun Gigalle.
- Siinä. Pidä hauskaa, kulta! Iina hihkaisi ja lähti hänkin ajelemaan takaisin päin.
- No, niin! Mennäänpä sitten pirttiin, niin kerron vähän tästä leiristä! komensin ja kaikki lähtivät maleksimaan tallia päin.

- Eli tervetuloa tälle leirille, aloitin puhumisen.
- Tällä leirillä opiskellaan hevosen käsittelyä oman leirihevosen kanssa ja ratsastetaan! Minä olen Emppu ja tässä vieressäni seisoo tallimestarimme Nella. Meiltä saa ja pitää kysyä apua. Vaikka teitä onkin hieman ööh... vähemmän, yritetään saada kuitenkin leiri sujumaan. Olen laittanut leiriaikataulun tallin eteisen ilmoitustaululle, josta sitä voi sitten käydä kurkkimassa. Leirihevosenne ovat Nillalla Pete ja Gigalla Uljas. Niin, eipä minulla oikein muuta asiaa ollutkaan, että onnea leirille sitten vaan! Saatte nukkua kummatkin leirihuoneessa numero yksi, joten raahatkaas tavaranne sinne sitten. Kuudelta kokoonnutaan sitten tuonne talliin, niin Nella esittelee hieman tallinympäristöä.

Kun tytöt olivat saanet huoneensa järjestykseen, kokoonnuimme talliin. Minä seisoskelin paikallani ja annoin Nellan kertoa tallin säännöistä ja tietoja hevosista. Nella osasi jokaisen hevosen koko nimen, rodun ja luonteen ulkoa, ja olisi voinut kertoa hevosista lopun päivän. Pian he kuitenkin siirtyivät ulos ja tallimestari lähti vetämään esittelykierrosta. Minä järjestelin papereitani ja rupesin jo miettimään leirin yksityiskohtia. Tänään ei paljon mitään tehtäisi, tutustuttaisiin vain toisiin ja leirihevosiin.

Puoli kahdeksalta kokoonnuimme kentälle ja aloimme leikkiä tutustumisleikkejä. Ensimmäiseksi jokaisen piti sanoa jokin hevosiin liittyvä sana, joka alkaa oman nimen alkukirjaimella.
- Neliöhuopa! Nilla keksi.
Giga joutuikin miettimään pitempään.
- Gotlanninrussponi! Giga hihkaisi.
- Esterata, tuumailin.
- Newforestponi, Nella tajusi.
Seuraavaksi leikimme hippaa, talli palaa-leikkiä ja lopuksi ratsastustuntia ilman hevosia.

Iltapalalla Giga ja Nilla juttelivat keskenään ja minä keskityin vain leipääni. Nella lähti hipsimään kotiinsa ja minäkin aloin vetäytyä pikku hiljaa omaa taloani kohti.
- Hyvää yötä tytöt! Muistakaa, että kymmeneltä on täysi hiljaisuus ja talliin ei saa mennä enää puoli yhdeksän jälkeen. Nukkukaa hyvin! huutelin, ennen kuin pujahdin pirtistä ulos.

Rita katsoi suoraan kameraan kävellessään ohi. Nella virnisti iloisena ja nappasi kuvan Ritasta ja sen taluttajasta. Ritan vierellä kävelevä tyttö hymyili meille ja jatkoi matkaa kentälle. Lampsin perässä kädet takin taskuissa ja suljin kentän portin perässäni. Kello oli ehkä kolmetoista, en ollut varma. Joo, hevosilla kuului olla tämä viikko lomaa, mutta eräs äiti oli keksinyt järjestää tyttärelleen ja tämän ystäville yksityisen ratsastustunnin. Toiveena oli ollut leikkitunti, joten tässä sitä nyt oltiin. Kolme ponia seisoi kentällä ilman satulaa, ja ratsastajat yrittivät hyppiä niiden selkään. Ilon itselleen tahtonut tyttö onnistui ponnistamaan pikku ponin selkään, mutta Ritan ja Uljaan ratsastajat vain jatkoivat pomppimista. Kävin punttaamassa tytöt kyytiin ja käskin heidät kiertämään uraa. Asettelin kentälle puomeja ja pienen ristikon. Ratsastajat tuijottivat esteitä, kuin ainakin 130cm okseria. 
- Hei, ette te tohon kuole! Rita ja Uljas vaikka peruuttaa sen yli, Ilokin vaikka kävelee! lepyttelin pelkääviä tyttöjä.
Aloin vetää tytöille alkuverkkaa. He pomppivat ponien ravissa kuin perunasäkit ja liukuivat puolelta toiselle. Ennen laukkaa Rita oli jo onnistunut pudottamaan ratsastajan pienellä pukki hypyllä. Ratsastaja päätyi maahan jaloilleen ponin pään yli ja nousi takaisin selkään.

Vaikka ristikko olikin pieni kaikki ponit pomppasivat sen yli isolla loikalla. Kun tunti oli lopussa, jokainen ratsastaja oli tippunut kerran, joku jopa kolmekin. Ponit touhottivat loppuverkassakin hirveää vauhtia eteen päin, ja muistutin itseäni, siitä, että muutkin ponit taisivat kaivata liikuntaa. Tallinomistaja ei voi koskaan olla lomalla, muistutin itseäni ja komensin ratsukot talliin.

Tuntilaiset puuhasivat hevosia valmiiksi. Toimiston ovi kävi koko ajan. Milloin tarvittiin apua, milloin haettiin suitsia ja harjoja. Istuin pöytäni ääressä ja yritin keskittyä. Tuijotin papereita ja silmäni lukiva tekstiä, mutta aivoni eivät käsittäneet sitä. Vilkaisin jälleen kerran huoneeseen livahtanutta tyttöä ja huokasin raskaasti.

- Ööh... Emppu? tyttö aloitti.

- Niin, huokasin.

- Mä en saa Peten satulavyötä kiinni, tyttö mumisi hiljaa.

- Okei. Oota hetki.

Tyttö livahti ovesta ulos ja minä pakkasin paperini lootaan. Sitten lähdin suunnistamaan Peten luo.

Peten karsinalla seisoi kolme tyttöä, jotka yrittivät saada satulavyötä kiinni. Kaikki väistivät minut nähdessään. Vetäisin satulavyön ensimmäiseen reikään ja pujahdin takaisin käytävälle. Kello alkoi lähestyä jo viittätoista, jolloin tunnin oli määrä alkaa.

- Naassa!

Käännyin huudahduksen suuntaan. Lyhyen puoleinen tyttö yritti saada suitsia tamman päähän. Naassa kuitenkin heilutteli päätään yläilmoissa. Marssin karsinalle ja tamma laski päänsä alas. Se otti kuolaimet suuhunsa kiltisti ja antoi tytön kiinnittää kaikki remmit. Taputin Naassaa tyytyväisenä. Astelin käytävän keskelle, katselin ympärilleni ja kysyin:

- Ollaankos täällä valmiita?

Ympäriltäni kuului sekä eitä, että juuta.

- No, viisi minuuttia vielä, mutta sitten pitää olla valmiina, määräsin ja luikahdin satulahuoneeseen.

Viiden minuutin kuluttua kaikki neljä ratsastajaa olivat valmiita lähtöön.

- Ja kaikki kentälle, mars! komensin ja avasin ovet.

Ratsastajat vilkaisivat ulos. Ulkona tuuli melko kovaa ja ilma oli viileä.

- Eikä! Mennään maneesiin! joku huusi.

Muut nyökkäilivät ja vaativat maneesiin menoa. Vilkaisin tuntilaisia vihaisena.

- Me mennään kentälle, koska ei sada.

Lisää pahastunutta muminaa.

- No, niin kentälle nyt, tai ette saa ratsastaa ollenkaa! määräsin ja ratsastajat ryhtyivät taluttamaan hevosia ulos.

Kulkiessamme maneesin ohi, ratsastajat loivat haikeita katseita rakennukseen. Marssin kuitenkin reippaasti kentälle ja pidin porttia auki tuntilaisille.

Pian ratsukot jo ravasivat kenttää ympäri. Tuuli sai ratsastajien hiukset ja hevosten hännät hulmuamaan. Veden takin vetoketjun kiinni ja huusin:

- Mari vaihtaa kevennyksen! Hemmoa enemmän eteen! Sara nyrkit pystyyn! Muistakaa kyynärkulma!

Ratsastajat korjasivat asentojaan ja yrittivät saada hevoset kulkemaan paremmin.

- Ja jakaudutaan kahdelle pääty-ympyrälle! Hemmo ja Naassa L-päätyyn, Pete ja Rita C-päätyyn! komensin.

Ratsukot jakaantuivat pääty-ympyröille ja minä aloin huutaa lisää ohjeita:

- Ottakaa hyvät välimatkat! Kaikki käyntiin ja valmistelette laukannoston!

Ratsastajat hidastivat ratsunsa käyntiin ja ryhtyivät tasaamaan välimatkoja. Pian kaikki olivat valmiita nostamaan laukkaa.

- Ja laukka! hihkaisin.

Hevoset pyyhälsivät matkaan. Pete lopetti laukan heti alussa ja Rita saavutti ruunan helposti. Toisella ympyrällä Hemmo raahautui eteenpäin, juuri ja juuri laukaten. Naassa veti muutaman ilopukin ja ratsastaja tipahti kaulalle. Naassa jatkoi laukassa, ja pian se oli onnistunut heittämään ratsastajan selästään. Tyttö mätkähti maahan ja kömpi nopeasti ylös itkien kovaan ääneen. Ratsastajat pysäyttivät hevosensa ja minä hölkkäsin tytön luo.

- Sattuiko pahasti, Elli? kysyin.

- Ei kai... Mutta minä en enää halua ratsastaa! Elli vastasi.

- Otetaan Naassa kiinni ja nouset takaisin selkään, tuumin ohittaen Ellin vastustelut.

Naassan saalistamisessa kesti hetken, ja kun tamma oli vihdoin saatu kiinni, jouduin suostuttelemaan Elliä pitkään, ennen kuin hän nousi takaisin selkään.

- Ja jatketaan laukka! huusin ratsukoille.

Elli ohjasi Naassan uudelleen ympyrälle ja pian ratsukko syöksyi eteen päin. Hemmokin pääsi vauhtiin ja ponit samoin.

Tunnin jälkeen ratsastajat pölisivät kovaan ääneen tallissa. Nella lakaisi käytävää, ja lupasi huolehtia siitä, että kaikki hevoset tulevat kuntoon. Minä lähdin maneesiin kasaamaan esteitä kahta seuraavaa tuntia varten. Ulkona tihkutti ja kenttä oli kostea, joten hyppääminen ulkona ei onnistunut. Mutta onneksi meillä oli maneesi!