Siinä sitä sitten kökötettiin, ojan pohjalla nimittäin, ja tuumittiin mihin se himpuran koni oli kadonnut. Sillä hetkellä teki mieli palauttaa koko Jasso takaisin entiselle omistajalleen. Miksi, oi miksi, olin tahtonutkaan ruotsalaisen puoliverisen? Olihan sitä helppo hoitaa, mutta ratsastaminen meni miten meni.
Ei kestänyt kauaakaan, kun suuri turpa tökkäsi minua selkään. Tuhahdin vihaisesti ja käännyin katsomaan suuri silmäistä otusta, joka oli kieltämättä hyvin suloinen. Vaikka olinkin kastellut housuni märässä ojassa ja uusi paita oli kuralättien peitossa, en voinut olla ruunalle vihainen. Nousi ylös ojasta, ja tuhahdin vihaisesti. Ratsastussaapas oli täynnä kylmää vettä. Mutta ainakaan minun ei tarvinnut kävellä takaisin Ponnariin, lohdutin itseäni ja tartuin Jassoa ohjista. Ruuna vaikutti kiltteyden perikuvalta, mutta, kun istuin jälleen 169cm korkeudessa, ei enää siltä tuntunut. Edessä aukesi iso sänkipelto, ja vaikka minä olisin halunnut vain kävellä takaisin tallille, oli Jasso eri mieltä. Se ampaisi kiitolaukkaan, enkä minä mahtanut mitään. Vain vaivoin sain ruunan hidastamaan pellon toisessa päässä. Ja niin me sitten lähdimme takaisin kotiin. ****************** Tallissa puuhaileva Nella oli tukehtua nauruun minut nähdessään. - Missä sinä olet ollut? hän hihitti ja nojasi lähimpään karsinaan rauhoittuakseen. - Ojassa, tietenkin, tuhahdin ja aloin riisua Jasson varusteita. Nella kikatti entistä enemmän, ja kun naurusta ei ollut tulla loppua, komensin tallimestarin harjaamaan maastoratsuni ja marssin suoraan ovesta ulos. Kävelin tallipihan yli pientä taloani kohti. Kun avasin oven, Doni syöksyi minua vastaan ikionnellisena. Se haukkui innoissaan ja hinkkasi itseään kuraisia vaaatteitani vasten. - Hyvä poika, hymyilin ja nostin koiran syliini. Palatessani takaisin talliin olivat hoitajat saaneet jo kuulla Nellalta minun tapahtumarikkaasta maastoreissustani. Nilla ja Inka hihittelivät itsekseen, eikä Minkakaan saanut pidäteltyä nauruaan. Ellu ja Pallukka istuivat puolestaan toimistossa ja hymyilivät kaikkitietävästi minut nähdessään. - Jos teillä ei ole parempaa tekemistä, niin menkää siivoamaan lantakikkareet tarhoista, komensin. Hoitajat yrittivät vastustella, mutta minä en antanut periksi. Pian joukko hävisikin hakemaan kottikärryjä ja talikkoja, mutta en silti voinut olla kuulematta jonkun äänek
0 Comments
Tässä se nyt oli, kesä nimittäin, ja mitä minä tein? Jeps, töitä. Tuuli puhalsi rajusti ja hevosten harja ja hännät hulmusivat. Ne kököttivät laitumella lähekkäin, ja aina välillä jokunen vesipisara putosi niiden niskaan. En kuitenkan laittanut kenellekkään sadeloimea, kyllä kai ne ponit nyt jonkun tipan kestäisivät. Linnoittauduin satulahuoneeseen ja unelmoin. Unelmoin aurinkoisista rannoista, jäätelöstä ja huippu hotelleista. Olin juuri pääsemässä siihen vaiheeseen, jossa kaunis lomailija (eli minä) astelee upeasti pukeutuneena kaupungilla, kun Emppu rymisteli haaveisiini.
- Nellaaaaaa! Missä mun kynä ooooon? tallinomistaja hermoili. - Mhhh... - Nella hei! Mä annan sulle potkut, jos et nyt auta mua! Emppu uhkaili. Ponnistin ylös lattialta ja annoin katseeni kiertää huonetta. - Tossa pöydällä se on! Missäs muuallakaan? hymähdin. - Kun mä muistin, että vein sen kotiini, mut se jäi vissiin sitten tänne... Emppu mietiskeli. - Terävä havainto! sihahdin. - Lomaa kaipaat vai? Emppu kyseli. - Nooo, sinne päin, myönsin. - Mulla on tuolla ylhäällä jätsikiä, Emppua totesi ja niin me juoksimme peräkkäin rappuset ylös pirttiin. Vietimme sinä päivänä oikein kunnon "lomaa". Söimme jäätelöä, juttelimme ja kuuntelimme musiikkia. Päätimme tehdä hevosten liikutuksestakin rennomman session, joten irtohypytimme niitä ja köpöttelimme ilman satulaa. Minä ratsastin mielelläni maneesissa, mutta Emppu olisi tahtonut kentälle. Onnistuin kuitenkin suostuttelemaan pomoni maneesiin, ja siellä olikin huonolla kelillä ihan mukavaa. Enpä minä taida sittenkään heti lomaa tarvita, tallilla saa kuitenkin olla heppojen kanssa, joita tulisi lomalla iso ikävä! Aurinko pilkisteli metsän takaa ja puut loivat pitkiä varjoja tallia kohti. Olimme käyttäneet Nellan kanssa koko iltapäivän estekaluston pesuun ja tallin siistimiseen. Kentän aidatkin olimme kuuranneet. Tallin hevoset seisoivat laitumella ja jauhoivat heiniä silmät ummessa. Nella nojasi kentän aitaan ja katseli ympärilleen.
- Tänne kelpaa leiriläisten tulla, nainen kehaisi. - No, kyllähän tämä ihan kiva paikka on. Harmi vaan, että leiriläisiä on vain kaksi, virkoin. - Mutta sittenhän sulla on helpompaa ja pystyt keskittymään jokaiseen enemmän, Nella opasti. - Niinpä kai, puuskahdin. Leirille olivat tulossa vain Peten hoitaja, Nilla, ja serkun tyttöni Gabriella, eli Giga. Giga tuli Ponnariin ensimmäistä kertaa, ja minua jännitti nähdä hänet. Mutta ehkä se sujuisi. Niin, ehkä... Viisi minuuttia myöhemmin tallinpihaan kaartoi tutun näköinen auto. Ovesta ulos hyppäsi Nilla ja kuskin paikalta esiin putkahti Viola. Nainen otti takapenkiltä muutaman kassin ja ojensi ne tyttärelleen. Nilla roikotti kassejaan yhä käsissään, kun auto kaasutteli pois pihasta. Lähdin kävelemään tyttöä kohti, joka huomattuaan minut heilutti kättään. - Valmis leirille? kysäisin. - Jeps! Kuinka paljon meitä on tulossa? Nilla touhotti. - Vain sinä ja Giga, totesin. - Giga? Nilla kysyi. - Gabriella, serkun tyttöni, selitin. Nella maleksi luoksemme ja jonkin nurkan takaa syöksyi Doni häntä heiluen. Nilla pudotti kassinsa maahan ja kiirehti tervehtimään koiraa. - Mitä poika? Mitä kuuluu? Häh? Onko kivaa? Nilla leperteli ja silitteli koiraa. Samassa pihaan kaartoi toinen auto, joka oli kiiltävän punainen. Ovesta ulos astui musta tukkainen tyttö, arviolta 10-vuotias. - Gabriella! hihkaisin ja kiirehdin halaamaan tyttöä. Giga seisoi paikoillaan vaivaantuneen näköisenä ja mumisi jonkin laisen tervehdyksen. Seuraavaksi kiirehdin halaamaan serkkuani Iinaa, joka oli myös astunut autosta ulos. Iina nauroi ja halasi takaisin. Sitten hän pyörähti ympäri ja ojensi autosta ison matkalaukun Gigalle. - Siinä. Pidä hauskaa, kulta! Iina hihkaisi ja lähti hänkin ajelemaan takaisin päin. - No, niin! Mennäänpä sitten pirttiin, niin kerron vähän tästä leiristä! komensin ja kaikki lähtivät maleksimaan tallia päin. - Eli tervetuloa tälle leirille, aloitin puhumisen. - Tällä leirillä opiskellaan hevosen käsittelyä oman leirihevosen kanssa ja ratsastetaan! Minä olen Emppu ja tässä vieressäni seisoo tallimestarimme Nella. Meiltä saa ja pitää kysyä apua. Vaikka teitä onkin hieman ööh... vähemmän, yritetään saada kuitenkin leiri sujumaan. Olen laittanut leiriaikataulun tallin eteisen ilmoitustaululle, josta sitä voi sitten käydä kurkkimassa. Leirihevosenne ovat Nillalla Pete ja Gigalla Uljas. Niin, eipä minulla oikein muuta asiaa ollutkaan, että onnea leirille sitten vaan! Saatte nukkua kummatkin leirihuoneessa numero yksi, joten raahatkaas tavaranne sinne sitten. Kuudelta kokoonnutaan sitten tuonne talliin, niin Nella esittelee hieman tallinympäristöä. Kun tytöt olivat saanet huoneensa järjestykseen, kokoonnuimme talliin. Minä seisoskelin paikallani ja annoin Nellan kertoa tallin säännöistä ja tietoja hevosista. Nella osasi jokaisen hevosen koko nimen, rodun ja luonteen ulkoa, ja olisi voinut kertoa hevosista lopun päivän. Pian he kuitenkin siirtyivät ulos ja tallimestari lähti vetämään esittelykierrosta. Minä järjestelin papereitani ja rupesin jo miettimään leirin yksityiskohtia. Tänään ei paljon mitään tehtäisi, tutustuttaisiin vain toisiin ja leirihevosiin. Puoli kahdeksalta kokoonnuimme kentälle ja aloimme leikkiä tutustumisleikkejä. Ensimmäiseksi jokaisen piti sanoa jokin hevosiin liittyvä sana, joka alkaa oman nimen alkukirjaimella. - Neliöhuopa! Nilla keksi. Giga joutuikin miettimään pitempään. - Gotlanninrussponi! Giga hihkaisi. - Esterata, tuumailin. - Newforestponi, Nella tajusi. Seuraavaksi leikimme hippaa, talli palaa-leikkiä ja lopuksi ratsastustuntia ilman hevosia. Iltapalalla Giga ja Nilla juttelivat keskenään ja minä keskityin vain leipääni. Nella lähti hipsimään kotiinsa ja minäkin aloin vetäytyä pikku hiljaa omaa taloani kohti. - Hyvää yötä tytöt! Muistakaa, että kymmeneltä on täysi hiljaisuus ja talliin ei saa mennä enää puoli yhdeksän jälkeen. Nukkukaa hyvin! huutelin, ennen kuin pujahdin pirtistä ulos. Rita katsoi suoraan kameraan kävellessään ohi. Nella virnisti iloisena ja nappasi kuvan Ritasta ja sen taluttajasta. Ritan vierellä kävelevä tyttö hymyili meille ja jatkoi matkaa kentälle. Lampsin perässä kädet takin taskuissa ja suljin kentän portin perässäni. Kello oli ehkä kolmetoista, en ollut varma. Joo, hevosilla kuului olla tämä viikko lomaa, mutta eräs äiti oli keksinyt järjestää tyttärelleen ja tämän ystäville yksityisen ratsastustunnin. Toiveena oli ollut leikkitunti, joten tässä sitä nyt oltiin. Kolme ponia seisoi kentällä ilman satulaa, ja ratsastajat yrittivät hyppiä niiden selkään. Ilon itselleen tahtonut tyttö onnistui ponnistamaan pikku ponin selkään, mutta Ritan ja Uljaan ratsastajat vain jatkoivat pomppimista. Kävin punttaamassa tytöt kyytiin ja käskin heidät kiertämään uraa. Asettelin kentälle puomeja ja pienen ristikon. Ratsastajat tuijottivat esteitä, kuin ainakin 130cm okseria.
- Hei, ette te tohon kuole! Rita ja Uljas vaikka peruuttaa sen yli, Ilokin vaikka kävelee! lepyttelin pelkääviä tyttöjä. Aloin vetää tytöille alkuverkkaa. He pomppivat ponien ravissa kuin perunasäkit ja liukuivat puolelta toiselle. Ennen laukkaa Rita oli jo onnistunut pudottamaan ratsastajan pienellä pukki hypyllä. Ratsastaja päätyi maahan jaloilleen ponin pään yli ja nousi takaisin selkään. Vaikka ristikko olikin pieni kaikki ponit pomppasivat sen yli isolla loikalla. Kun tunti oli lopussa, jokainen ratsastaja oli tippunut kerran, joku jopa kolmekin. Ponit touhottivat loppuverkassakin hirveää vauhtia eteen päin, ja muistutin itseäni, siitä, että muutkin ponit taisivat kaivata liikuntaa. Tallinomistaja ei voi koskaan olla lomalla, muistutin itseäni ja komensin ratsukot talliin. Tuntilaiset puuhasivat hevosia valmiiksi. Toimiston ovi kävi koko ajan. Milloin tarvittiin apua, milloin haettiin suitsia ja harjoja. Istuin pöytäni ääressä ja yritin keskittyä. Tuijotin papereita ja silmäni lukiva tekstiä, mutta aivoni eivät käsittäneet sitä. Vilkaisin jälleen kerran huoneeseen livahtanutta tyttöä ja huokasin raskaasti.
- Ööh... Emppu? tyttö aloitti. - Niin, huokasin. - Mä en saa Peten satulavyötä kiinni, tyttö mumisi hiljaa. - Okei. Oota hetki. Tyttö livahti ovesta ulos ja minä pakkasin paperini lootaan. Sitten lähdin suunnistamaan Peten luo. Peten karsinalla seisoi kolme tyttöä, jotka yrittivät saada satulavyötä kiinni. Kaikki väistivät minut nähdessään. Vetäisin satulavyön ensimmäiseen reikään ja pujahdin takaisin käytävälle. Kello alkoi lähestyä jo viittätoista, jolloin tunnin oli määrä alkaa. - Naassa! Käännyin huudahduksen suuntaan. Lyhyen puoleinen tyttö yritti saada suitsia tamman päähän. Naassa kuitenkin heilutteli päätään yläilmoissa. Marssin karsinalle ja tamma laski päänsä alas. Se otti kuolaimet suuhunsa kiltisti ja antoi tytön kiinnittää kaikki remmit. Taputin Naassaa tyytyväisenä. Astelin käytävän keskelle, katselin ympärilleni ja kysyin: - Ollaankos täällä valmiita? Ympäriltäni kuului sekä eitä, että juuta. - No, viisi minuuttia vielä, mutta sitten pitää olla valmiina, määräsin ja luikahdin satulahuoneeseen. Viiden minuutin kuluttua kaikki neljä ratsastajaa olivat valmiita lähtöön. - Ja kaikki kentälle, mars! komensin ja avasin ovet. Ratsastajat vilkaisivat ulos. Ulkona tuuli melko kovaa ja ilma oli viileä. - Eikä! Mennään maneesiin! joku huusi. Muut nyökkäilivät ja vaativat maneesiin menoa. Vilkaisin tuntilaisia vihaisena. - Me mennään kentälle, koska ei sada. Lisää pahastunutta muminaa. - No, niin kentälle nyt, tai ette saa ratsastaa ollenkaa! määräsin ja ratsastajat ryhtyivät taluttamaan hevosia ulos. Kulkiessamme maneesin ohi, ratsastajat loivat haikeita katseita rakennukseen. Marssin kuitenkin reippaasti kentälle ja pidin porttia auki tuntilaisille. Pian ratsukot jo ravasivat kenttää ympäri. Tuuli sai ratsastajien hiukset ja hevosten hännät hulmuamaan. Veden takin vetoketjun kiinni ja huusin: - Mari vaihtaa kevennyksen! Hemmoa enemmän eteen! Sara nyrkit pystyyn! Muistakaa kyynärkulma! Ratsastajat korjasivat asentojaan ja yrittivät saada hevoset kulkemaan paremmin. - Ja jakaudutaan kahdelle pääty-ympyrälle! Hemmo ja Naassa L-päätyyn, Pete ja Rita C-päätyyn! komensin. Ratsukot jakaantuivat pääty-ympyröille ja minä aloin huutaa lisää ohjeita: - Ottakaa hyvät välimatkat! Kaikki käyntiin ja valmistelette laukannoston! Ratsastajat hidastivat ratsunsa käyntiin ja ryhtyivät tasaamaan välimatkoja. Pian kaikki olivat valmiita nostamaan laukkaa. - Ja laukka! hihkaisin. Hevoset pyyhälsivät matkaan. Pete lopetti laukan heti alussa ja Rita saavutti ruunan helposti. Toisella ympyrällä Hemmo raahautui eteenpäin, juuri ja juuri laukaten. Naassa veti muutaman ilopukin ja ratsastaja tipahti kaulalle. Naassa jatkoi laukassa, ja pian se oli onnistunut heittämään ratsastajan selästään. Tyttö mätkähti maahan ja kömpi nopeasti ylös itkien kovaan ääneen. Ratsastajat pysäyttivät hevosensa ja minä hölkkäsin tytön luo. - Sattuiko pahasti, Elli? kysyin. - Ei kai... Mutta minä en enää halua ratsastaa! Elli vastasi. - Otetaan Naassa kiinni ja nouset takaisin selkään, tuumin ohittaen Ellin vastustelut. Naassan saalistamisessa kesti hetken, ja kun tamma oli vihdoin saatu kiinni, jouduin suostuttelemaan Elliä pitkään, ennen kuin hän nousi takaisin selkään. - Ja jatketaan laukka! huusin ratsukoille. Elli ohjasi Naassan uudelleen ympyrälle ja pian ratsukko syöksyi eteen päin. Hemmokin pääsi vauhtiin ja ponit samoin. Tunnin jälkeen ratsastajat pölisivät kovaan ääneen tallissa. Nella lakaisi käytävää, ja lupasi huolehtia siitä, että kaikki hevoset tulevat kuntoon. Minä lähdin maneesiin kasaamaan esteitä kahta seuraavaa tuntia varten. Ulkona tihkutti ja kenttä oli kostea, joten hyppääminen ulkona ei onnistunut. Mutta onneksi meillä oli maneesi! - Missä mun sukka on? kiljaisin ja kurkistin sängyn alle.
Sängyn alla lojui kasoittain Donin leluja, puruluita ja kaikkea muutakin mahdollista. Mutta minun punaista sukkaani ei näkynyt. Katselin ympärilleni. Tähyilin vaatekaapin alle, lipaston laatikoihin, ihan kaikkialle. Samassa tajusin, ettei Donia näkynyt. - Doniii! huusin ja syöksyin alakertaan. Koira makasi eteisessä jauhaen jotain. Erotin koiran tassujen keskeltä jotain punaista. - Irti, Doni, irti! komensin, mutta musta koira pomppasi jaloilleen ja lähti juoksemaan. Ryntäsin sen perään. Juoksimme keittiön läpi olohuoneeseen, olohuoneesta portaita pitkin yläkertaan ja yläkerrassa suoraan makuuhuoneeseen. Onnistuin saartamaan Donin nurkkaan ja sieppaamaan sukan sen suusta. Punainen sukkani oli revitty ja kuolainen. Sieppasin vaatekaapista uuden sukan ja heitin vanhan roskiin. Ehdin talliin juuri ja juuri kahdeksaksi. Nella piti ansaittua lomaa, joten olin yksin karvakorvieni kanssa. Hain hevosten heinät pienestä rehuvarastosta ja annostelin kullekin sopivan annoksen. Hevosten mussuttaessa heiniä, minä päätin siivota toimistossa kököttävän työpöytäni. Varttia yli kahdeksan kävin jakamassa väkirehut hevosille. Ponit ja Hemmo söivät ruokiaan tyytyväisinä. Enempää tekemistä tallissa ei toistaiseksi ollut, joten kävin hakemassa Donin talostani. Koira oli täynnä energiaa, joten teimme mahdollisimman pitkän lenkin maastopolkuja pitkin. Puoli yhdeksältä jatkoin hevosten hoitamista. Aloitin viemällä Ilon ja Ritan tarhaan. Innoissaan riehuva Nata seurasi perässä. Jatkoin järkevässä järjestyksessä, jättäen Hemmon ja Peten viimeisiksi. Kun hevoset seisoivat tyytyväisinä tarhoissaan, aloitin karsinoiden puhdistuksen. Mukana pyörivä Doni vaikeutti hommaa, ja onnistuinkin saamaan homman valmiiksi joskus puoli kymmenen aikoihin. Lakaisin käytävän ja menin kotiini syömään aamupalaa. Koska Coldilla oli ollut viime aikoina energiaa, päätin ratsastaa sillä ensimmäiseksi. Hain oriin talliin, harjasin ja satuloin sen. Vedin kypäräni päähän ja vein Coldin maneesiin. Hyppäsin hevosen selkään ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. Cold käveli reippaasti ja puhkui energiaa. Joskus ulkoa kuuluva hevosen hirnunta sai Coldin hiukan hätkähtämään, mutta muuten ori käveli rauhallisesti maneesia ympäri. Pian keräsin ohjat käteen ja lähdin ravaamaan uraa pitkin. Pyöräytin kumpaankin päätyyn ympyrän, vaihdoin suuntaa ja tein ympyrät uudelleen. Pian otin verryttelyyn mukaan myös laukkatehtävän ja Cold totteli mutkattomasti. Kävelimme verryttelyn jälkeen hieman, ennen kuin aloitimme pohkeenväistötehtävän. Coldin jälkeen oli vuorossa Naassa, jonka kanssa tein yksinkertaista puomitehtävää. Naassa olikin täynnä intoa ja energiaa, eli aika lujaa me kyllä mentiin. Lopuksi taluttelin Nataa, joka oli saanut viikolla vähän laisesti liikuntaa. Kun Nata oli hoidettu ja viety ulos, jaoin ulos päiväheinät. Vetäydyin omaan kotiini ja keittiööni, tein kaksi leipää ja söin ne kahvin kanssa. Doni innosti minut leikkimään ja sitten olikin jo aika jatkaa hevosten hoitamista. Hain ensin sisälle Hemmon, Uljaan ja Peten. Harjasin jokaisen hevosen ja puhdistin niiden kaviot. Kun olin vienyt kolmikon ulos, hain Ilon ja Ritan sisälle hoidettaviksi. Varsinkin Ilo nautti harjaamisesta hirvittävästi. Asetin oranssin tötterön maneesin pehmeään hiekkaan.
- Kas, noin! Valmista tuli, hihkaisin ja kiiruhdin kohti tallia. Tallissa neljä ratsastajaa seisoi keskellä käytävää keskittyinen juttelemaan. - No, niin! Voitte mennä jo maneesiin, ilmoitin. Ratsastajat lähtivät kohti maneesia ja minä astelin tallin eteiseen. Vilkaisin tuntilistaa mietteisiini vaipuneena. 15.00-16.00 Petra - Ilo Susanna - Rita Hanna - Hemmo Oona - Uljas Ensimmäinen tunti olisi yleis/koulu. Sitten jatko ja lopuksi yleis/este. Mukavan näköinen päivä. Tuntejakin olisi iltaan asti. Suuntasin askeleeni maneesiin. Oppilaita ei saisi jättää yksin pitkäksi aikaa. Rita seisoi maneesin ulkopuolella. Kolmetoista vuotias Susanna maiskutti kevyesti ja yritti saada ponin maneesiin. - Rita! Onko sinun pakko kiusata Susaa? minä älähdin ja kiirehdin auttamaan ratsastajaa. Rita oli kasvanut vauhdilla. Se oli jo kahdeksan vuotias ja kävi tunneilla usein. Saimme kuin saimmekin ponin lopulta maneesiin, jossa Ilo, Hemmo ja Uljas jo olivat. Menin tarkistamaan Ilon satulavyön. Tamma täyttäisi pian kymmenen. Miten nopeasti se aika kuluukaan. Seuraavaksi kiersin Hemmon luo. Rapsutin yhdeksän vuotiasta ruunaa ja tarkistin satulavyön. - Onks nää jalustimet saman mittaset? Hemmon ratsastaja Hanna kysyi. Vilkaisin jalustimia pikaisesti. - On ne, sanoin ja lähdin kävelemään Uljasta kohti. Uljas oli saavuttanut jo kahdentoista vuoden iän. Se oli rauhallinen ja mukava, monen ratsastajan suosikki. Annoin Uljaksen ratsastajalle, Oonalle, luvan lähteä uralle ja jäin itse maleksimaan maneesin keskelle. Tunnin aikana ratsastajat ratsastivat erillaisia ympyröitä ja kaaria. Rita säikähti maneesin nurkkaa ja kieltäytyi tulemasta L-päätyyn. Monen hikipisaran jälkeen tamma kuitenkin saatiin kuriin. Ilo kulki kiltisti ja oli ehkä hieman laiskakin. Hemmo ei suostunut asettumaan millään ja päätinkin itse ratsastaa sillä vähän tämän tunnin jälkeen. Uljas meni myös erittäin kauniisti. - No, niin mitäs sanoisitte jos hypättäis ens viikolla? kysyin tunnin päätteeksi. - Joo! kuului vastaus. - Okei. Tehdään niin, naurahdin ja astelin avaamaan maneesin ovea. Pyysin Hemmon ratsastajaa, Hannaa, pitämään Hemmoa sen aikaa, kun minä hain tallista kypärän ja raipan. Pian nousinkin Hemmon selkään ja aloitin ratsastamisen. Ratsastin pitkään ympyröitä käynnissä, kunnes lopulta ruuna taipui kumpaankin suuntaan. Ravasin vielä vähän ja loppuajan kävelin. Tallissa riisuin Hemmolta varusteet ja harjasin sitä hieman. Tämän jälkeen poikkesin katsomaan tuntilistaa, muistini ei näet ole niitä parhaimpia. 17.00-18.00 Aada - Pete Otto - Ilo Sanni - Uljas Olin juuri lähtemässä eteisestä, kun ovi aukesi ja sisälle asteli ida. - Moi! Pete menee seuraavalle tunnille, voisit alkaa pistään sitä jo valmiiksi, hihkaisin heti. - Moikka. Ai, ok, ida vastasi ja pujahti perässäni talliin. Ennen seuraavaa tuntia ehdin istua pirtissä juomassa kahvia. Omaan talooni en jaksanut lähteä ja tallissa saatettiin tarvita apua. Jouduin tekemään tallityötkin yksin, Nella oli lomalla. - Välillä minäkin haluaisin lomaa, tuumin itsekseni. - Petteri punakuono, oli poro nimeltään. Ollut ei loiste huono Petterimme nenänpään...
Pakkanen kipristeli poskia, hengitys huurusi ja minä lurittelin joululauluja. Aah, pian olisi jo joulu! Painoin pipon paremmin päähän ja aloitin jo uuden joululaulun: - Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten! Kulkuset, kulkuset... Enää minulta puuttuu vain liinakko ja pikkuinen reki, tuumin avatessani tallin ovea. Tarkistin pikaisesti ilmoitustaulun. Kaikki tieto piti paikkansa. Repäisin vain eilisen tuntilistan irti ja kuljin se kädessäni toimistoon. - Hei, se on mun pöytä! huudahdin ja Nella ponkaisi pöytäni takaa ylös. Hänen kahvimukistaan läikkyi kahvia minun pöydälleni. - Ups, sori. Siivoan kyllä, neiti pomo, Nella naurahti. Pyöräytin silmiäni ja odotin, että Nella juoksi hakemaan vessasta paperia. Nainen pyyhki pöytäni ja hyräili samalla joululauluja. Sitten hän hävisi tallin puolelle. Minä istuin pöydän ääreen ja aloin suunnittelemaan huomisen tuntilistaa. 15.00-15.30 Niina - Pete Emma - Ilo Sofi - Hemmo Taluttajat: Niinan äiti Emppu Nella 17.00-18.00 Raili - Hemmo Noora - Ilo Lotta - Pete Menin kiinnittämään listan jo ilmoitustaulullekin ja mietin samalla päivän ohjelmaa. Voisin ratsastaa Coldilla ja jos Nella menisi vaikka Uljaksella.... - Emppu, hei! Cold pitäis ainakin ratsastaa nyt, ku huomenna se ei mee tunneille ollenkaa. Ritallakin pitäis ja Uljaksella ehkä, Nella ilmestyi eteiseen. - Joo, niin ajattelinkin. Tehäänkö niin, että eka mä meen Coldilla ja sä Uljaksella. Sitten mä voisin mennä Ritalla ja sä pistäisit Ilon ja Peten valmiiksi, niin jos sitten vaikka irtohypytettäis niitä? selotin päivän tapahtumia. - Ok, Nella kuittasi ja hävisi talliin. Vesi satoi maahan hiljakseen. Uljas hörisi tarhassa. Ori yritti saada ruunat juoksemaan, mutta Pete ja Hemmo painautuivat toisiinsa ja hätistelivät äkeissään orin pois. Uljas katsoi niitä hetken ja lähti sitten laukkaan yksin. Se laukkasi tarhan ympäri muutaman kerran ja näytti niin suloiselta. Nappasin puhelimellani pikaisesti siitä kuvan, ennen kuin juoksin talliin hakemaan riimua ja narua. Myöhemmin minä ja tallin suloisin ori kävelemme hiljaa hiekkatietä pitkin. Keltainen sadetakkini on märkä, samoin Uljaan loimi. Hiekkatien lukuiset kuopat ovat täyttyneet vedestä. Hiukseni ja orini harja ovat takkuiset ja märät. Kävelemme takaisin tallia kohti ja päätän ottaa kaikki hevoset sisään. Kyllä nekin ansaitsevat päästä sisälle lämpimään. Ovathan ne olleet pihalla jo ties kuinka kauan.
|
Tarinoita talliltaTallipäiväkirjaan Emppu ja Nella kertoilevat Ponnarin tavallisesta arjesta ja vähän erikoisemmistakin tilanteista. Arkisto
December 2014
Kategoriat
All
Huomaathan, että Ponnari on virtuaalitalli!
|