Siinä sitä sitten kökötettiin, ojan pohjalla nimittäin, ja tuumittiin mihin se himpuran koni oli kadonnut. Sillä hetkellä teki mieli palauttaa koko Jasso takaisin entiselle omistajalleen. Miksi, oi miksi, olin tahtonutkaan ruotsalaisen puoliverisen? Olihan sitä helppo hoitaa, mutta ratsastaminen meni miten meni.
Ei kestänyt kauaakaan, kun suuri turpa tökkäsi minua selkään. Tuhahdin vihaisesti ja käännyin katsomaan suuri silmäistä otusta, joka oli kieltämättä hyvin suloinen. Vaikka olinkin kastellut housuni märässä ojassa ja uusi paita oli kuralättien peitossa, en voinut olla ruunalle vihainen. Nousi ylös ojasta, ja tuhahdin vihaisesti. Ratsastussaapas oli täynnä kylmää vettä. Mutta ainakaan minun ei tarvinnut kävellä takaisin Ponnariin, lohdutin itseäni ja tartuin Jassoa ohjista. Ruuna vaikutti kiltteyden perikuvalta, mutta, kun istuin jälleen 169cm korkeudessa, ei enää siltä tuntunut. Edessä aukesi iso sänkipelto, ja vaikka minä olisin halunnut vain kävellä takaisin tallille, oli Jasso eri mieltä. Se ampaisi kiitolaukkaan, enkä minä mahtanut mitään. Vain vaivoin sain ruunan hidastamaan pellon toisessa päässä. Ja niin me sitten lähdimme takaisin kotiin.
******************
Tallissa puuhaileva Nella oli tukehtua nauruun minut nähdessään.
- Missä sinä olet ollut? hän hihitti ja nojasi lähimpään karsinaan rauhoittuakseen.
- Ojassa, tietenkin, tuhahdin ja aloin riisua Jasson varusteita.
Nella kikatti entistä enemmän, ja kun naurusta ei ollut tulla loppua, komensin tallimestarin harjaamaan maastoratsuni ja marssin suoraan ovesta ulos. Kävelin tallipihan yli pientä taloani kohti. Kun avasin oven, Doni syöksyi minua vastaan ikionnellisena. Se haukkui innoissaan ja hinkkasi itseään kuraisia vaaatteitani vasten.
- Hyvä poika, hymyilin ja nostin koiran syliini.
Palatessani takaisin talliin olivat hoitajat saaneet jo kuulla Nellalta minun tapahtumarikkaasta maastoreissustani. Nilla ja Inka hihittelivät itsekseen, eikä Minkakaan saanut pidäteltyä nauruaan. Ellu ja Pallukka istuivat puolestaan toimistossa ja hymyilivät kaikkitietävästi minut nähdessään.
- Jos teillä ei ole parempaa tekemistä, niin menkää siivoamaan lantakikkareet tarhoista, komensin.
Hoitajat yrittivät vastustella, mutta minä en antanut periksi. Pian joukko hävisikin hakemaan kottikärryjä ja talikkoja, mutta en silti voinut olla kuulematta jonkun äänek