Rita katsoi suoraan kameraan kävellessään ohi. Nella virnisti iloisena ja nappasi kuvan Ritasta ja sen taluttajasta. Ritan vierellä kävelevä tyttö hymyili meille ja jatkoi matkaa kentälle. Lampsin perässä kädet takin taskuissa ja suljin kentän portin perässäni. Kello oli ehkä kolmetoista, en ollut varma. Joo, hevosilla kuului olla tämä viikko lomaa, mutta eräs äiti oli keksinyt järjestää tyttärelleen ja tämän ystäville yksityisen ratsastustunnin. Toiveena oli ollut leikkitunti, joten tässä sitä nyt oltiin. Kolme ponia seisoi kentällä ilman satulaa, ja ratsastajat yrittivät hyppiä niiden selkään. Ilon itselleen tahtonut tyttö onnistui ponnistamaan pikku ponin selkään, mutta Ritan ja Uljaan ratsastajat vain jatkoivat pomppimista. Kävin punttaamassa tytöt kyytiin ja käskin heidät kiertämään uraa. Asettelin kentälle puomeja ja pienen ristikon. Ratsastajat tuijottivat esteitä, kuin ainakin 130cm okseria. 
- Hei, ette te tohon kuole! Rita ja Uljas vaikka peruuttaa sen yli, Ilokin vaikka kävelee! lepyttelin pelkääviä tyttöjä.
Aloin vetää tytöille alkuverkkaa. He pomppivat ponien ravissa kuin perunasäkit ja liukuivat puolelta toiselle. Ennen laukkaa Rita oli jo onnistunut pudottamaan ratsastajan pienellä pukki hypyllä. Ratsastaja päätyi maahan jaloilleen ponin pään yli ja nousi takaisin selkään.

Vaikka ristikko olikin pieni kaikki ponit pomppasivat sen yli isolla loikalla. Kun tunti oli lopussa, jokainen ratsastaja oli tippunut kerran, joku jopa kolmekin. Ponit touhottivat loppuverkassakin hirveää vauhtia eteen päin, ja muistutin itseäni, siitä, että muutkin ponit taisivat kaivata liikuntaa. Tallinomistaja ei voi koskaan olla lomalla, muistutin itseäni ja komensin ratsukot talliin.

Tuntilaiset puuhasivat hevosia valmiiksi. Toimiston ovi kävi koko ajan. Milloin tarvittiin apua, milloin haettiin suitsia ja harjoja. Istuin pöytäni ääressä ja yritin keskittyä. Tuijotin papereita ja silmäni lukiva tekstiä, mutta aivoni eivät käsittäneet sitä. Vilkaisin jälleen kerran huoneeseen livahtanutta tyttöä ja huokasin raskaasti.

- Ööh... Emppu? tyttö aloitti.

- Niin, huokasin.

- Mä en saa Peten satulavyötä kiinni, tyttö mumisi hiljaa.

- Okei. Oota hetki.

Tyttö livahti ovesta ulos ja minä pakkasin paperini lootaan. Sitten lähdin suunnistamaan Peten luo.

Peten karsinalla seisoi kolme tyttöä, jotka yrittivät saada satulavyötä kiinni. Kaikki väistivät minut nähdessään. Vetäisin satulavyön ensimmäiseen reikään ja pujahdin takaisin käytävälle. Kello alkoi lähestyä jo viittätoista, jolloin tunnin oli määrä alkaa.

- Naassa!

Käännyin huudahduksen suuntaan. Lyhyen puoleinen tyttö yritti saada suitsia tamman päähän. Naassa kuitenkin heilutteli päätään yläilmoissa. Marssin karsinalle ja tamma laski päänsä alas. Se otti kuolaimet suuhunsa kiltisti ja antoi tytön kiinnittää kaikki remmit. Taputin Naassaa tyytyväisenä. Astelin käytävän keskelle, katselin ympärilleni ja kysyin:

- Ollaankos täällä valmiita?

Ympäriltäni kuului sekä eitä, että juuta.

- No, viisi minuuttia vielä, mutta sitten pitää olla valmiina, määräsin ja luikahdin satulahuoneeseen.

Viiden minuutin kuluttua kaikki neljä ratsastajaa olivat valmiita lähtöön.

- Ja kaikki kentälle, mars! komensin ja avasin ovet.

Ratsastajat vilkaisivat ulos. Ulkona tuuli melko kovaa ja ilma oli viileä.

- Eikä! Mennään maneesiin! joku huusi.

Muut nyökkäilivät ja vaativat maneesiin menoa. Vilkaisin tuntilaisia vihaisena.

- Me mennään kentälle, koska ei sada.

Lisää pahastunutta muminaa.

- No, niin kentälle nyt, tai ette saa ratsastaa ollenkaa! määräsin ja ratsastajat ryhtyivät taluttamaan hevosia ulos.

Kulkiessamme maneesin ohi, ratsastajat loivat haikeita katseita rakennukseen. Marssin kuitenkin reippaasti kentälle ja pidin porttia auki tuntilaisille.

Pian ratsukot jo ravasivat kenttää ympäri. Tuuli sai ratsastajien hiukset ja hevosten hännät hulmuamaan. Veden takin vetoketjun kiinni ja huusin:

- Mari vaihtaa kevennyksen! Hemmoa enemmän eteen! Sara nyrkit pystyyn! Muistakaa kyynärkulma!

Ratsastajat korjasivat asentojaan ja yrittivät saada hevoset kulkemaan paremmin.

- Ja jakaudutaan kahdelle pääty-ympyrälle! Hemmo ja Naassa L-päätyyn, Pete ja Rita C-päätyyn! komensin.

Ratsukot jakaantuivat pääty-ympyröille ja minä aloin huutaa lisää ohjeita:

- Ottakaa hyvät välimatkat! Kaikki käyntiin ja valmistelette laukannoston!

Ratsastajat hidastivat ratsunsa käyntiin ja ryhtyivät tasaamaan välimatkoja. Pian kaikki olivat valmiita nostamaan laukkaa.

- Ja laukka! hihkaisin.

Hevoset pyyhälsivät matkaan. Pete lopetti laukan heti alussa ja Rita saavutti ruunan helposti. Toisella ympyrällä Hemmo raahautui eteenpäin, juuri ja juuri laukaten. Naassa veti muutaman ilopukin ja ratsastaja tipahti kaulalle. Naassa jatkoi laukassa, ja pian se oli onnistunut heittämään ratsastajan selästään. Tyttö mätkähti maahan ja kömpi nopeasti ylös itkien kovaan ääneen. Ratsastajat pysäyttivät hevosensa ja minä hölkkäsin tytön luo.

- Sattuiko pahasti, Elli? kysyin.

- Ei kai... Mutta minä en enää halua ratsastaa! Elli vastasi.

- Otetaan Naassa kiinni ja nouset takaisin selkään, tuumin ohittaen Ellin vastustelut.

Naassan saalistamisessa kesti hetken, ja kun tamma oli vihdoin saatu kiinni, jouduin suostuttelemaan Elliä pitkään, ennen kuin hän nousi takaisin selkään.

- Ja jatketaan laukka! huusin ratsukoille.

Elli ohjasi Naassan uudelleen ympyrälle ja pian ratsukko syöksyi eteen päin. Hemmokin pääsi vauhtiin ja ponit samoin.

Tunnin jälkeen ratsastajat pölisivät kovaan ääneen tallissa. Nella lakaisi käytävää, ja lupasi huolehtia siitä, että kaikki hevoset tulevat kuntoon. Minä lähdin maneesiin kasaamaan esteitä kahta seuraavaa tuntia varten. Ulkona tihkutti ja kenttä oli kostea, joten hyppääminen ulkona ei onnistunut. Mutta onneksi meillä oli maneesi!