- Emppu-kiltti, hän aloitti, saisinkohan käydä vähän maastoilemassa?
- Hmm... En tiedä, onnistuuko se.
- Emppu, älä nyt viitsi! Otan vaikka Peten tai Hemmon, mutta kunhan pääsen.
- Tiedätkös, Lilli, alkaa olla jo melkein pimeää. En tiedä, onko se viisasta.
- Älä ole noin mälsä! Jos vaikka ihan vain pelloilla ja laittaisin heijastimet ja ottaisin vaikka kypärälampun...
- No, jos saan tulla mukaan, voin suostuakin.
- Totta kai saat!
Kun olimme lähdössä tallipihasta kello viiden aikoihin, oli mukaan lähtenyt myös Klara. Kaikki ratsut oli varusteltu asiaan kuuluvasti heijastimilla ja jokaisen kypärään oli kiinnitetty otsalamppu. Vaatetta oli puettu päälle paksusti, sillä lämpötila oli jonkin verran nollan alapuolella. Vastan eilen satanut lumi narskui kengissä ja kavioissa, kun talutimme hevoset ulos tallista. Lilli oli haljeta innosta, sillä hän oli saanut ratsukseen Ritan. Poni ei ollut saanut tänään liikuntaa kuin yhden alkeistunnin verran, joten sille maastoilu Lillin kanssa teki hyvää. Minä puolestani kipusin Maman satulaan, joka tuntui olevan varsin pirteällä tuulella. Klaralle olin luvannut Cellen, joten maastolenkistä tulisi jännittävä.
Lähdimme pihasta jonossa ja ratsastimme laidunten ohi. Celle asteli Maman perässä korvat hörössä ja tuntui jännittävän kaikkea. Käynnissä ongelmia ei vielä syntynyt, mutta kun käännyimme ensimmäisestä peltoteiden risteyksestä kohti Sisukan vuorta ja aloimme ravata, Celle ohitti Maman hurjassa laukassa. Klara istui selässä ja keskittyi ratsastamaan suoraan eteen päin välittämättä askellajista. Tamman jatkaessa reipasta laukkaansa, Klara päätti kääntää kohti viereistä peltoa. Celle ei uskaltanut hypätä ojan yli, eikä tila olisi siihen riittänytkään, joten tamma kääntyi poikittain ja pysähtyi. Klara taputti hevosen kaulaa ja palasi meidän luoksemme.
Päätimme siirtyä pellolle ravailemaan. Mama hölkkäsi tasaisen rauhallisesti pitkin peltoa, eikä välittänyt Ritan satunnaisista pukeista tai Cellen laukkapätkistä. Kun alkuravit oli hoidettu, lähdimme pois pellolta ja jatkoimme kauemmas peltoteitä pitkin. Celle otti silloin tällöin pari raviaskelta, mutta muuten matka sujui rauhallisesti. Jossain vaiheessa käänsimme eräälle pellolle ja suuntasimme peltoa pitkin tulosuuntaan.
- Otetaan hieman laukkaa, jooko? Lilli kysyi, kun varovasti ylitimme kahden pellon välisen ojan.
- Kävisikö yksitellen? Ihan vain tuota Celleä ajatellen, vastasin.
- Ei mennään vaan yhtä aikaa, Klara sanoi ja katseli edessä aukeavaa peltoa.
Lumi kimmelsi otsalamppujen valossa ja hevosten hengitys nousi huuruna ilmaan. Taivaalla liikkui muutama pieni pilvi, mutta tähdet näkyivät silti aika hyvin. Huokaisin ja käänsin katseeni pois kauniista maisemasta.
- Okei, tehdään niin. Mutta sovitaan, että Celle lähtee ensin ja sitten me muut. Pysähdytään pellon toisessa päässä.
Lumi vain lensi, kun Celle ampaisi matkaan. Klara istui kevyessä istunnassa ja näytti nauttivan vauhdista. Rita lähti välittömästi Cellen perään ja yllättäen Mamakin tuntui suorastaan ryöstäytyvän käsistä. Annoin tamman laukata sydämensä kyllyydestä ja nousin jalustimien varaan. Irlannincob laukkasi yllättävän lujaa ja saavutti Ritaa, joka alkoi innoissaan pukitella keskellä peltoa. Lilli, joka tahtoi laukata nopeasti eteen päin, yritti hieman suuttuneena saada Ritaa tottelemaan, mutta poni jatkoi pukitteluaan. Sitä, mitä seuraavaksi tapahtui, en nähnyt, sillä Mama laukkasi vauhdilla ratsukon ohi.
Klara sai siirrettyä Cellen käyntiin, ennen kuin puuskuttava Mama saapui pellon toiseen päähän. Virnistin tytölle tyytyväisenä ja taputin Maman kaulaa. Sitten käänsimme katseemme kohti pellon keskustaa. Edessä aukeni vain pimeys, emmekä nähneet, missä Lilli ja Rita olivat. Kun kuuntelimme hiljaa, saatoimme kuulla raviaskeleiden rytmin, mutta ne askeleet eivät lähestyneet meitä.
- Lilli! huusin.
- Senkin rontti! kuului takaisin.
Arvasimme tapahtumien kulun, ennen kuin ehdimme edes kävellä paikalle. Lumessa näkyivät selvät tappelun jäljet. Yhdessä kohdassa näkyi selvästi Lillin selän jälki ja kuinka tyttö oli suuttuneena noussut maasta. Nyt hän roikkui Ritan ohjissa ja yritti saada ponia pysähtymään. Tamma kuitenkin jatkoi liikkumistaan, eikä selkään nouseminen tahtonut onnistua. Lopulta minä laskeuduin alas Maman satulasta ja pidin Ritasta kiinni, kun Lilli kiipesi takaisin sen selkään.
Tallilla meitä odotti kolme kupillista höyryävää kaakaota. Nella ja Piia lupasivat hoitaa hevoset, joten me kiipesimme pirttiin lämmittelemään. Kun hevoset oli hoidettu, kiipesivät tallitytöt yläkertaan ja kerroimme heille maastoretkestä kaiken. Lilli kuvaili aivan innoissaan, millaisen taistelun hän oli Ritan kanssa käynyt. Heti perään tyttö lupasi, että huomenna hän todella näyttäisi Ritalle kaapin paikan kouluratsastuksen merkeissä.